top of page
Riikka

Kirjamessuista

Kerron "hauskan" faktan itsestäni. En ole koskaan ollut kirjamessuilla. En Helsingissä enkä Turussa, enkä missään muuallakaan.


Heti tämän faktan perään totean, ettei se pidä täysin paikkansa. Korona-aikaan kuuntelin etänä paneelikeskustelun, jossa kustantamon edustajat keskustelivat käsikirjoituksista ja siitä, millaisia he toivovat heille lähetettävän. Kirjoitin aiheesta blogipostauksen: Haluatko kirjailijaksi? - Kirjamessujen vinkit esikoiskirjailijoille


Joka vuosi ajattelen, että ehkä tänä vuonna. Mietin, että kyllähän minun pitäisi. Rakastan kirjoja ja lukemista, kirjamessut ovat juuri minunlaisilleni tehty.


Mutta.


Ajatus ryysiksestä, ihmisvilinästä, metelistä ja tunteesta, että pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa, ei innosta. Puhumattakaan kuumuudesta ja selästä, jota pitkin hiki valuu.


Kirjastot ovat enemmän minua varten. Voisin kirjoittaa montakin postausta kirjastoista ja siitä, miten monessa suhteessa ne ovat olleet ja ovat minulle tärkeitä.


Kirjaston hyllyjen välissä kuljen ja pohdin, miten paljon aikaa, luovuutta, työtä, turhautumista, iloa, onnea ja kirjoittamista kaikki hyllyssä olevat kirjat ovat vaatineet. Saan kulkea yksin hiljaisuudessa ja lukea kirjojen nimiä, ja miettiä, miten niihin on päädytty, miten paljon työtä pelkästään kirjan nimen päättäminen on vaatinut.


Ehkä jään jostain paitsi. Aivan varmasti. Mutta luulen, että tänäkin vuonna kirjamessut jäävät minulta väliin.




5 views0 comments

Comments


bottom of page